takaisin

 

Kuva: YLE / Tuija Veirto

 

Maalämpö kasvattaa suosiotaan ympäristöystävällisenä energiamuotoja. Kaivojen rakentamiseen liittyy myös riskejä, joista tiedetään huonosti. Viranomaiset ovat heränneet tilanteeseen hitaasti.

Monessa kunnassa maalämpökaivojen rakentamiseen liittyvää ohjeistusta ei ole tai sitä vasta laaditaan. Ympäristö- ja luonnonvarat yksikön päällikkö Ulla-Maija Liski Hämeen ELY-keskuksesta myöntää, että viranomaiset ovat kentän tilanteesta jäljessä.

Parhaillaan Hämeeseen laaditaan yhteisiä pelisääntöjä ja selvitetään ympäristöriskejä.

- Maalämmön suosio on yllättänyt kaikki ja kun valtakunnallinen, yhtenäinen ohjeistus puuttuu, kuntienkin ohjeet ovat kirjavia ja ajasta jäljessä.

Riskit huonosti tiedossa

Maalämpöön liittyvät riskit on tiedostettu kantapään kautta eli usein vasta sitten, kun ongelmat tulevat esiin. Ne liittyvät Liskin mukaan useimmiten kaivojen poraamiseen tai lämmönsiirto- ja lisäaineiden käyttöön ja niiden karkaamiseen ympäristöön.

Pohjavesistään kuuluisassa Lahdessa ongelmia ei ole viranomaisten tietoon tullut. Maalämpökaivon rakentamiseen ja energiamuodon vaihtamiseen liittyviä lupakäytäntöjä selkiytettiin vuoden alussa. Aiemmin lupaa ei ole tarvittu.

- Lämpökaivojen kokonaismäärää on vaikea hahmottaa. Vuoden sisällä niitä on rakennettu kymmenkunta, kertoo Risto Mikkola

Maalämmön suosiota on Risto Mikkolan mielestä kasvattanut sen maine ympäristöystävällisenä energiavaihtoehtona ja edulliset lämpökustannukset, vaikka alkuinvestoinneille tuleekin hintaa. Joskus maalämpö on valittu, koska ei ole haluttu liittyä kaukolämpöjärjestelmään.

Mikkola neuvoo maalämpövaihtoehtoa kaavailevaa tutustumaan ympäristöministeriön oppaaseen, johon voi tutustua vaikka netissä.

- Jos työ toteutetaan huolellisesti ja valvotusti ja sen tekee tunnettu urakoitsija, riskit voidaan välttää, uskoo Mikkola.

Hän muistuttaa myös, että jos lämmönsiirtoaine joudutaan vaihtamaan, sitä pitää käsitellä kuin ongelmajätettä.

YLE / Tuija Veirto

26.7.2010, Bioweb/YLE Lahti