Vesa Kärkkäinen

Minua ei sinänsä haittaa, vaikka joku asuukin niin leveästi, että kodissa asuinneliöitä on sata tai jopa yli 150 asukasta kohti. Siitä vaan, kun kerta on varaa.

Se tosin haittaa, että viranomaiset vaativat asumiselta energiatehokkuutta, mutta samalla he eivät aseteta minkäänlaisia suosituksia saati rajoituksia sille, miten ison talon saa rakentaa. Pompöösi pullistelu ja ilmiselvä tuhlaus on sallittua.

Ökytaloja on Savossa ja Suomessa paljon, asuntomessualueellakin pari.

Suomalainen asuminen on muuttunut rajusti sotien jälkeen. Vielä 1970-luvulla oli varsin tavallista, että saman katon alla asui kolmekin sukupolvea. Noilta vuosilta muistan omalta kotikylältäni sellaisen yksilapsisen pariskunnan, joka asui alle 30 neliön talossa. Suihkua ei ollut eikä sisäsaunaa, oli sentään pihasauna.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1970 asuinpinta-alaa oli keskimäärin 18,9 neliötä henkilöä kohti. Jo kymmenen vuoden kuluttua luku oli kasvanut 7,4 neliötä. Vuonna 1990 neliöitä oli jo 31,4 asukasta kohti. Viime vuoden luku nousi 38,9 neliöön.

Asumisväljyys kasvaa joka vuosi.

Vaan mikä on kylliksi?

Jos kaksilapsinen perhe rakentaa omakotitalon ja pyrkii keskimääräiseen asumisväljyyteen, neliöitä tulee viimevuotisen luvun perusteella 155,6 neliötä. Ihan on hulppea talo. Sellaisia asuntomessuilla on.

Edellisen kuopiolaisen asuntomessukesän aikaisella asumisväljyydellä perheen pitäisi rakentaa 105,2-neliöinen talo. Sellaisiakin asuntomessuilla on nähtävillä.

Euroopan parlamentti hyväksyi viime toukokuussa uudistetun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin. Syy direktiiviin on ymmärrettävä: Rakennusten osuus energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä EU:ssa ja Suomessa on 40 prosenttia.

Uuden direktiivin toimilla tavoitellaan 5-6 prosentin vähennystä EU:n loppuenergian kulutuksessa ja 4-5 prosentin vähennystä hiilidioksidipäästöissä vuonna 2020.

Direktiivin mukaan energiatehokkuutta on edistettävä uudisrakentamisessa ja jo olemassaolevassa rakennuskannassa. Kymmenen vuoden kuluttua kaikkien uusien rakennusten pitää olla lähes nollaenergiarakennuksia.

Rakentamismääräykset ovat jo tiukentuneet Suomessa ja tiukentuvat edelleen parin vuoden kuluttua. Jotain pykälistä kertoo se, että perinteinen hirsitalo ei sovi vakituiseen asumiseen, koska se on energiatehoton.

Lasketaanpa vähän. Vähän kuluttava rakennus on silloin, kun energiatehokkuusluku on 150 tai pienempi. Luku kertoo sen, mikä on laskennallinen kiinteistön energiankulutus bruttoneliötä kohti vuodessa.

Jos kulutus on 149 kilowattituntia per bruttoneliö ja neliöitä 350, kokonaiskulutukseksi tulee 52 510 kilowattituntia. Jos taas kulutus on C-luokkaa eli 190 kilowattituntia neliötä kohti, kokonaiskulutus nousee 66 500 kilowattituntiin.

Toisaalta, jos asumisväljyys olisi viime vuoden keskiarvoluokkaa, nelihenkisen perheen energiatehokkuusluku pitäisi olla 337 eli reilusti rumaa G-luokkaa, jotta talo yltäisi energiatehokkaan ökytalon kokonaiskulutukseen.

Tästä voi helposti päätellä, että vuoden 1980 asumisväljyydellä perhe olisi energiatehokas jo luontojaan, vaikka talo ei sitä teknisesti olisikaan.

Päättäjät joutaisivat miettiä mallin, jolla tuhlaamista suitsittaisiin. Ökytalossa asumista voitaisiin verottaa esimerkiksi väljyysverolla.

Vero ottaisi huomioon elämäntilanteen muutokset: kun lapset muuttavat pois kotoa, ei kun väljyysvero jääville asukkaille.

Väljyysvero olisi taatusti energiatehokkuuslukua parempi keino pienentää

energiakulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.

lKirjoittaja on Savon Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies.